Ottelut ja turnaukset

Talvikaudella pelaamme harjoitusturnauksia ja -otteluita mahdollisuuksien mukaan. Nämä valmentavat joukkuettamme kesän turnauksiin ja otteluihin. Osallistumme tulevana kesänä Pesäpalloliiton eteläisen alueen kilpa- ja pelisarjaan.

Kaudella 2022 kilpasarjassa pelattiin 14 ottelua ja e-pojat sijoittuivat seitsemänneksi. Pelisarjassa pelattiin 12 ottelua ja e-pojat sijoittuivat lohkonsa viidenneksi.

Ennen ottelureissuja

  • Ilmoittaudu Jopxin kautta hyvissä ajoin.
  • Pukeudu joukkueen peliasuun.
  • Ota mukaan kypärä, räpylä, maila ja mahdolliset piikkarit. Kypärän käyttö on pakollista.
  • Varaa mukaan vaihtovaatteet esim. verryttelyasu.
  • Varaa mukaan riittävästi juomista ja pienet eväät.
  • Saavu ajoissa ottelupaikalle tai yhteiskyytipaikalle.
  • Usein ottelun jälkeen käydään yhdessä ruokailemassa, joten varaathan rahaa mukaan.
  • Huomioi, että pelaajalla on voimassa oleva kilpailulupa ja vakuutus (=lisenssi).
  • Mukaan iloinen ja reipas mieli!

Kotiottelut

Kotiotteluissa tarvitsemme aktiivisia vanhempia toimihenkilöiksi mm. tuomareiksi, kirjureiksi, tulostaulun hoitajiksi, huoltajiksi ja kioskin järjestelyihin. Ennen kotiotteluita jaamme vanhemmille ns. nakkilistan, josta jokainen vanhempi valitsee sopivan roolin kotiotteluiden järjestelyihin.

Leirit

Kaudella 2022 E-pojat osallistuivat alueleiriin Laitilassa ja valtakunnalliseen Tenavaleiriin Sotkamossa. Leireille osallistuttiin kahdella joukkueella kilpasarjaan ja pelisarjassa tehtiin Laitilassa yhteistyötä Humppilan Veikkojen ja Sotkamossa Kinnarin pesiksen kanssa.

Ensi kesänä osallistutaan alueleiriin Jokioisissa (ajankohta ilmoitetaan myöhemmin) ja valtakunnalliseen Tenavaleiriin 2.-7.7.2023 Porissa.

Ennen leiriä järjestämme vanhempien palaverin ja toimitamme varustelistan. Palaverissa käymme läpi leirin ohjelmaa, käytännönjärjestelyjä ja mitä varusteita on oltava mukana.